Tietoa meistä
Keitä me olemme?
Monenlaista touhuava Tamperelainen pariskunta
Keitä me olemme?
Olemme Tampereen keskustassa oleva pariskunta, vaikkakin bändimme Icetriben pianistin mukaan meistä tekee hienoja ihmisiä se, että olemme melkein teiskolaisia, kun matkailuautomme Reiska on siellä, ja mekin aika-ajoin.
Tiina on syntynyt ja elänyt Tampereella koko elämänsä, mutta matkustellut maailmalla senkin edestä!
Mitä me touhutaan
Elämme ns. uusperhearkea joka toinen viikko, ja joka toinen viikko ollaan kahdestaan. Arkeen kuuluu niin ulkoilua kuin kuntosaliakin, mutta myös keskustassa asuen hedonismia on välillä vaikea välttää, ja ravintolat ja kulttuuririennot kuuluvat tiiviisti arkeen - sekä kahdestaan, mutta myös teinien kanssa.
Harrastamme molemmat myös musiikkia, niin kahdestaan, kuin myös Icetribe.fi-bändissä, jossa Henry soittaa rumpuja ja Tiina laulaa.
Reissut
Pyrimme tekemään monenlaisia reissuja, niin jalkaisin (useamman yön vaellukset), fillareilla (mm. saariston rengasreitti, Ahvenanmaa), matikailuauto-Reiskalla (mm. Saksa, Puola, Baltia ja kotimaa), sekä muillakin keinoin niin maalla, merellä kuin ilmassa.
Muutama erilaisuus mainitaksemme:
- Peru, kiertomatka. Kohokohtana Inka-vaellus (kolme yötä, hitosti portaita) ja lopulta Machu Picchu
- Karhunkierros rinkat selässä, ensimmäinen yli kahden yön vaellus. Kolmas vaellus koskaan.
- Reiskalla Saksa-Puola-Baltia, joka oli ensimmäinen pitkä reissu Reiskalla. Pari viikkoa seikkailua neljällä hengellä.